Heta Laitakarin (s. 1975) taiteessa valoveistokset ovat keskeisellä sijalla. Veistosten runkona on käytetty puuta, jota taiteilija on veistänyt, hionut ja maalannut. Usein kiiltävän mustaksi maalattuun puuhun on lisäksi yhdistetty öljyletkuja ja muita materiaaleja. Puun muodot ovat tunnistettavia, mutta silti etäännytettyjä ja estetisoituja. Teokset ovat kuin detaljeja oksastoista, joiden sydämessä hohkaa valoaan siemenkotaa muistuttava valokupu. Veistoksellisuuteen yhdistyy valokuvuissa piirrosjälki, joka usein kuvaa urbaania infrastruktuuria. Luonnon prosessit kohtaavat teoksissa inhimillisen kädenjäljen paitsi taiteilijan oman ilmaisun myötä, myös konkreettisina viittauksina asuinrakennuksiin ja niihin tapoihin, joilla ihmiset hyödyntävät luonnon raaka-aineita oman asuinympäristönsä muokkaamiseen. Luonnon resursseja ei ainoastaan hyödynnetä käytännön syistä, vaan myös esteettisin perustein. Turvapaikan rakentaminen käsillä olevista materiaaleista on ihmisen ensisijainen tarve, mutta myös tuon paikan viihtyisäksi luominen on tärkeää.
Laitakarin valoveistokset loihtivat hartaan ja harmonisen tunnelman. Usein viitataan siihen, kuinka metsä on suomalaiselle pyhä paikka. Laitakarin veistokset tarjoavat katsojalle pienen pyhätön, rauhoittavan tilan pohtia ihmisen kaksijakoista suhdetta luontoon. Ihminen on riippuvainen luonnosta, mutta toisaalta käyttää sitä myös häikäilemättä hyväkseen. Taiteilija on korostanut, kuinka hänen teoksissaan on kuitenkin aina kyse toivosta. Puu materiaalina elollistuu ajattelevaksi subjektiksi Laitakarin hyppysissä: ”Valokuvut piirroksineen ovat eräänlaisia ajatuskuplia puiden muistoista ja toiveita tulevasta. Valokupujen mallin olen poiminut kasvien siemenistä ja siemenkodista.” Siemenet edustavat taiteilijalle tietoa ja voimaa. Ilman niitä ekosysteemimme tuhoutuisi.
Toinen merkittävä juonne Laitakarin tuotannossa ovat piirustukset, jotka taiteilija toteuttaa akvarellein sekä musteella ja tusseilla. Piirustukset jatkavat veistosten tematiikan tarkastelua, jossa keskiössä on ihmisen problemaattinen luontosuhde. Ihmisfiguuria Laitakari ei juuri kuvaa, mutta ihminen on piirustuksissa läsnä metonymisesti – aikaansaannostensa kautta. Monissa piirustuksissa kasvien köynnösmäinen ornamentiikka palauttaa mieleen valoveistosten oksien muodot. Piirustukset ovat paitsi esteettisiä, myös toisinaan humoristisia. Veistosten ja piirustusten ohella Laitakarin tuotantoon kuuluu myös akryylimaalauksia. Tomi Moisio (FM, taidehistorioitsija)
Light sculptures have a central role in Heta Laitakari’s (b. 1975) art. The body of the sculptures is made of wood, which Laitakari has sculpted, sanded down and painted. She has also attached other materials to the wood, which is often painted in shiny black color. The shapes of the wood are recognizable but still distanced and made esthetic. The works are like details of branches, with a light dome resembling seed capsules as a light giving core. Drawings of urban infrastructure on the light domes bring a new dimension to the sculptures. A human’s touch meets nature’s processes not only by the artist’s own hand, but also as concrete references to inhabited buildings and the ways in which human beings take advantage of natural resources in order to shape their living environment. Nature’s resources are not being used merely for practical purposes, but for esthetic purposes as well. Creating a refuge from the material that’s available is the primary need of human beings, but making that refuge nice and cosy is important as well.
Laitakari’s light sculptures create a pious and harmonious atmosphere. Forest is often referred to as a sacred place for Finns. Laitakari’s sculptures provide their viewers with a small shrine, a soothing space to contemplate man’s twofold relationship with nature. As human beings we are dependent on nature, but we also exploit it quite unscrupulously. However, Laitakari has emphasized how her works are always about hope, after all. Wood as material is personified and becomes a thinking subject in the hands of the artist: “The light domes with drawings on them are kind of thought bubbles of the tree’s memories and its hopes for the future. I have adopted the shape for the light domes from the seeds and seed capsules of different plants.” Seeds represent
knowledge and power for the artist. Without them our ecosystem would be destroyed.
Another important thread in Laitakari’s production are drawings which are based on watercolor, ink and felt pen. The drawings explore the same themes as the sculptures, and the focus lies in man’s problematic relationship with nature. Laitakari doesn’t usually portray the human figure, but man’s presence is referred to metonymically by his creations. In many of the drawings the festoon-like ornaments bring to mind the branches of the light sculptures. The drawings are esthetic, but occasionally humorous as well. In addition to sculptures and drawings, Laitakari’s oeuvre consists of acrylic paintings. Tomi Moisio (MA, art historian)
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivustoasetusten tallennukseen. Nämä evästeet ovat pakollisia. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.Ok
Etusivu
Heta Laitakarin (s. 1975) taiteessa valoveistokset ovat keskeisellä sijalla. Veistosten runkona on käytetty puuta, jota taiteilija on veistänyt, hionut ja maalannut. Usein kiiltävän mustaksi maalattuun puuhun on lisäksi yhdistetty öljyletkuja ja muita materiaaleja. Puun muodot ovat tunnistettavia, mutta silti etäännytettyjä ja estetisoituja. Teokset ovat kuin detaljeja oksastoista, joiden sydämessä hohkaa valoaan siemenkotaa muistuttava valokupu. Veistoksellisuuteen yhdistyy valokuvuissa piirrosjälki, joka usein kuvaa urbaania infrastruktuuria. Luonnon prosessit kohtaavat teoksissa inhimillisen kädenjäljen paitsi taiteilijan oman ilmaisun myötä, myös konkreettisina viittauksina asuinrakennuksiin ja niihin tapoihin, joilla ihmiset hyödyntävät luonnon raaka-aineita oman asuinympäristönsä muokkaamiseen. Luonnon resursseja ei ainoastaan hyödynnetä käytännön syistä, vaan myös esteettisin perustein. Turvapaikan rakentaminen käsillä olevista materiaaleista on ihmisen ensisijainen tarve, mutta myös tuon paikan viihtyisäksi luominen on tärkeää.
Laitakarin valoveistokset loihtivat hartaan ja harmonisen tunnelman. Usein viitataan siihen, kuinka metsä on suomalaiselle pyhä paikka. Laitakarin veistokset tarjoavat katsojalle pienen pyhätön, rauhoittavan tilan pohtia ihmisen kaksijakoista suhdetta luontoon. Ihminen on riippuvainen luonnosta, mutta toisaalta käyttää sitä myös häikäilemättä hyväkseen. Taiteilija on korostanut, kuinka hänen teoksissaan on kuitenkin aina kyse toivosta. Puu materiaalina elollistuu ajattelevaksi subjektiksi Laitakarin hyppysissä: ”Valokuvut piirroksineen ovat eräänlaisia ajatuskuplia puiden muistoista ja toiveita tulevasta. Valokupujen mallin olen poiminut kasvien siemenistä ja siemenkodista.” Siemenet edustavat taiteilijalle tietoa ja voimaa. Ilman niitä ekosysteemimme tuhoutuisi.
Toinen merkittävä juonne Laitakarin tuotannossa ovat piirustukset, jotka taiteilija toteuttaa akvarellein sekä musteella ja tusseilla. Piirustukset jatkavat veistosten tematiikan tarkastelua, jossa keskiössä on ihmisen problemaattinen luontosuhde. Ihmisfiguuria Laitakari ei juuri kuvaa, mutta ihminen on piirustuksissa läsnä metonymisesti – aikaansaannostensa kautta. Monissa piirustuksissa kasvien köynnösmäinen ornamentiikka palauttaa mieleen valoveistosten oksien muodot. Piirustukset ovat paitsi esteettisiä, myös toisinaan humoristisia. Veistosten ja piirustusten ohella Laitakarin tuotantoon kuuluu myös akryylimaalauksia.
Tomi Moisio (FM, taidehistorioitsija)
Light sculptures have a central role in Heta Laitakari’s (b. 1975) art. The body of the sculptures is made of wood, which Laitakari has sculpted, sanded down and painted. She has also attached other materials to the wood, which is often painted in shiny black color. The shapes of the wood are recognizable but still distanced and made esthetic. The works are like details of branches, with a light dome resembling seed capsules as a light giving core. Drawings of urban infrastructure on the light domes bring a new dimension to the sculptures. A human’s touch meets nature’s processes not only by the artist’s own hand, but also as concrete references to inhabited buildings and the ways in which human beings take advantage of natural resources in order to shape their living environment. Nature’s resources are not being used merely for practical purposes, but for esthetic purposes as well. Creating a refuge from the material that’s available is the primary need of human beings, but making that refuge nice and cosy is important as well.
Laitakari’s light sculptures create a pious and harmonious atmosphere. Forest is often referred to as a sacred place for Finns. Laitakari’s sculptures provide their viewers with a small shrine, a soothing space to contemplate man’s twofold relationship with nature. As human beings we are dependent on nature, but we also exploit it quite unscrupulously. However, Laitakari has emphasized how her works are always about hope, after all. Wood as material is personified and becomes a thinking subject in the hands of the artist: “The light domes with drawings on them are kind of thought bubbles of the tree’s memories and its hopes for the future. I have adopted the shape for the light domes from the seeds and seed capsules of different plants.” Seeds represent
knowledge and power for the artist. Without them our ecosystem would be destroyed.
Another important thread in Laitakari’s production are drawings which are based on watercolor, ink and felt pen. The drawings explore the same themes as the sculptures, and the focus lies in man’s problematic relationship with nature. Laitakari doesn’t usually portray the human figure, but man’s presence is referred to metonymically by his creations. In many of the drawings the festoon-like ornaments bring to mind the branches of the light sculptures. The drawings are esthetic, but occasionally humorous as well. In addition to sculptures and drawings, Laitakari’s oeuvre consists of acrylic paintings.
Tomi Moisio (MA, art historian)